Tervetuloa C-track Blogiin!

Hei! Olitpa sitten autoilun ja autojen ystävä, tai osuit blogiini ihan sattumalta, olet enemmän kuin tervetullut tänne. Blogi on avoinna kaikille ja etenkin autoilun ystävät otetaan ilolla ja riemulla vastaan. Tämä blogi on pitkäaikainen haaveeni ja vihdoinkin olen saanut itsestäni sen verran irti että olen saanut hieman kirjoitettua juttuja tänne.

C-track blogi keskittyy siis lähinnä autoihin ja lajin seurantaan. Tiedän että laji on varsin laaja ja että kaikkea ei voi millään saada samoihin kansiin, eikä tässä sitä yritetäkään. Tuodaan blogissa nyt esille asioita mitkä kiinnostavat eniten ja mistä riittää puheenaihetta nyt ja tulevaisuudessa. Erityisen innostunut olen aina ollut Formula ykkösistä, niissä on jokin mikä kiehtoo ja on kiehtonut jo useamman vuosikymmenen ajan.

Olen myös innostunut keräilemään rekisterikilpiä ja olen ottanut tavoitteeksi erilaisia keräyskohteita. En fyysisesti kerää siis rekisterikilpiä, mutta olen aikanani lähtenyt ykkösestä liikkeelle ja olen nyt lukemassa 788. Olen jo kerran mennyt rekisterinumerot ympäri. Samalla kerään kuvia rekisterikilvistä jossa on omat nimikirjaimeni eli OPS. Näitä on kertynyt jo pari sataa ja saan jopa kavereiltani näitä kuvia sähköpostiini.

Kerron näistä harrastuksista myöhemmin lisää, mutta näiden lisäksi elämään kuuluu paljon muutakin. Työssäkäynnin lisäksi arkeen kuuluu vahvasti liikunta ja tietenkin perhe, meillä on vaimon kanssa jo jälkikasvuakin siunaantunut, joten vapaa-ajan puutteita ei todellakaan ole.

Autourheilu on todella lähellä tämän blogikirjoittajan sydäntä ja sen varmasti tulette myös huomaamaan. Laji on kyllä sellainen että kaikki eivät siitä pidä, mutta minä voin rehellisesti sanoa että olen menettänyt sydämeni lajille jo kauan aikaa sitten. Tiedän että siellä ruudun toisella puolella on paljon teitä jotka ovat samassa asemassa, joten osanottoni tai onnitteluni, ihan miten sen nyt haluaa ottaa. Tervetuloa joka tapauksessa lukemaan C-track blogia!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *